Pages

Saturday, 27 May 2017

Koti - katto pään päällä

Irlantilainen futiskommentaattori, Eamon Dunphy - lempinimeltään Grumpy - sanoi suorat sanat Irlannin tilanteesta tv-showssa: Ei, asiat eivät ole täällä parempaan päin. Hallitus ei ole hoitanut hommiaan. Jos ihmisillä ei ole varaa kattoon päänsä päällä, tai lääkärillä käyntiin kun he sairastavat - mitä heillä enää on? 
Yleisö puhkesi spontaaneihin aplodeihin. Asiat voivat olla yksinkertaisia. Maalaisjärkeä on lupa käyttää. Ei tarvita monimutkaisia tilastoja tai konsultointeja. Asunto ja terveydenhoito - siinä kaksi elämän perusasiaa. Nälkään ei kukaan enää länsimaissa kuole, stressiin ja sairauksiin kyllä, jos nuo kaksi perusasiaa eivät ole kunnossa.

Asuntotilanne vaikuttaa kuin pisara veteen: aina vain laajenevin renkain. Omassa elämässäni katto pään päällä on ollut useamman kerran haussa ja koetuksella. Kuten monet nuoret parit - ja sinkut - Irlannissa, oli lähdettävä ulkomaille töihin, jotta oli mitään toivoa asuntosäästämisestä. Hinnat tuntuivat karkaavan aina vain käsistä. Vuokralaisena taas et voi säästää, jos käytännössä maksat jonkun toisen asuntovelkaa. Saadessasi häädön, ovat taskut yhtä tyhjät kuin alussakin. Jos olet työtön ja saat asumistukea, jäät helposti loukkuun josta on vaikea irrottautua, kun vuokra nousee nousemistaan. Riittääkö palkka vuokraan?

Suomessa vuokralla asuminen on tapa elää, joskus koko elinikä. Irlannissa se on aina ollut väliaikainen ja epävarma asumismuoto: irtisanomisaika on yleensä kuukausi, ja takuurahasta saa tapella pois muuttaessaan. Paitsi kunnan asunnoissa: kunta tai kaupunki rakennutti niitä heille, joilla ei ollut varaa ostaa omaa. Vuokra oli jotakuinkin 10% tuloista ja kunta piti huolen asunnoista. Sekin on nyt mennyttä, kunnilla ei ole varaa rakennuttaa mitään, ja valtion rahat soljuvat asuntotukeen, joka käytännössä menee yksityisille vuokraisännille. Kunnan asuntojonot eivät lyhene. 

Yksityisten vuokra-asuntojen taso on kirjava, jos saan pukea asianlaidan kauniisti. Hiljattain luin kauhutarinoita täkäläisestä Facebook-ryhmästä. Kylmää, vetoista, kosteaa, homeista, meluisaa, eikä korjauksia tehdä pyynnöistä huolimatta. Minkäänlaista kontrollia ei ole, ja tarkastajia naurettavan vähän työmäärään nähden. Kaupungeissa on nyt huutava pula asunnoista, kun lama kaatoi niin monta rakennusfirmaa, eikä juuri mitään ole rakennettu v. 2008 talousromahduksn jälkeen. 

Hassua, kun aloin kirjoittaa blogia nelisen vuotta sitten, oli yksi aiheista Irlannin haamuasuinalueet. Keskenjääneet talot jotka hiljalleen rapistuvat sateissa, kun kellään ei ole varaa enää ostaa. Kynnelle kykenevät muuttivat Ausseihin, Uuteen Seelantiin, USA:han ja Englantiin työpaikkojen perässä - englannin kieli avaa ovet kaikille irlantilaisille. Laman hellittäessä ja työpaikkojen taas syntyessä ei ole asuntoja työntekijöille. En kestä enää lukea kodittomista lapsiperheistä, kun olen itse ollut siinä tilanteessa. Sinkkuna vielä nukkuu vaikka aidanvittaksena, mutta lasten kanssa on elämä helvettiä, jos ei ole sitä omaa kattoa pään päälle. Monet asunnottomat sinkut näkyvät muuten nukkuvan, jos ei aidanvittaksena, niin makuupussissa Dublinin kadulla. 



Irlannin terveydenhoidon kriisi on niin monimutkainen juttu, etten uskalla edes aloittaa miettiä sitä. Omaan pikkukaupunkiini (n. 14 000 asukasta) suunnitellaan lähivuosina terveyskeskusta. Lähin sairaala on Dublinissa, 75km päässä. Ehkä, ehkä joku on keksinyt, että tämä on ratkaisu potilasjonoille. 


Yksinkertaisin ratkaisu asuntopulaan näyttäisi olevan: rakennetaan lisää asuntoja. Sellaisia, joihin ihmisillä on varaa, lähellä työpaikkoja ja palveluja. Hinnat laskevat, kun tarjonta lisääntyy. Maastamuutto vähenee, nuoret palaavat takaisin, palkkataistelut loppuvat. Koti on katto pään päälle. Turva ja tukipiste, josta käsin voi hankkiutua töihin ja kouluun, suunnitella tulevaisuutta. Ei sen kummallisempaa, perustarve. Se on vähintä, jota maan hallituksen pitäisi taata kansalleen.

Iirinkielinen sananparsi: Níl aon tinteán mar do thinteán féin - oma takka paras takka.

Linkki Eamon Dunphyn haastatteluun. Harvoin Irlannissa kuulee sanottavan totuuksia näin suoraan, varsinkaan kevyeksi tarkoitetussa viihdeshowssa.

Linkki blogiini v. 2013 lamasta. Mikä on muuttunut? Ei oikeastaan mikään, paitsi että työttömien luku on vähentynyt. Ai niin, vuokrat ovat nousseet. Yhdestä huoneesta kimppakämpässä maksaa helposti 600 euroa Dublinissa. 400 eurolla joudut todennäköisesti nykyään jo jakamaan huoneen ventovieraan kanssa. Vuokraan ei useinkaan kuulu lämmitys-, jäte- ja muut laskut. Linkki maan suurimpaan vuokra-asuntojen välittäjään, jos ette usko. Vuokraajat myös rajaavat tarkasti, ketä haluavat asukkaikseen. Vaikka asumistukea tarvitsevien tyrmääminen on laitonta, haluavat useimmat vuokraajat joko työssäkäyviä tai lyhytaikaisia opiskelijoita. Pariskuntia tai perheellisiä ei usein haluta, lemmikkieläimistä puhumattakaan. 
P.S. Dublinin postinumerot alkavat D1 ja D2-numeroilla keskustasta lähtien, joten mitä isompi numero, sitä kauempana se on keskustasta. Parittomat D-numerot sijaitsevat Liffey-joen pohjoispuolella, parilliset etelässä.