Merta ja suolaa Pariisissa

Rakastuin irlantilaisen Donald Teskey'n maalauksiin ensisilmäyksellä Royal Hibernian Academy'n näyttelyssä. Yhtäkkiä edessäni oli upea värimaailma, johon saattoi sukeltaa ja upota. Turkoosia, okraa, öljynmustaa, umbraa, koboltinsinistä, helmenharmaata, ja siellä täällä pinkkiä ja violettia kuin kirkaisuja tai kuiskauksia. Olisin voinut katsella maisemaa lopun ikääni. Maalaukset vaikuttivat abstrakteilta, ja kuitenkin niissä oli niin vahva paikantaju, että meren roiskeet tunsi ihollaan, suolan huulissaan. Metsämaisemissa jalat juuttuivat mutaan ja kosteys kävi luihin ja ytimiin.  Harvoin olen kokenut niin täydellistä aisti-elämystä: visuaalinen loihti makuja, ääniä, tuoksuja ja tuntemuksia.

Olin riemuissani, kuin luin RHA:n jäsenlehdestä, että Teskeyllä on yksityisnäyttely Pariisissa, Irlannin kulttuurikeskuksessa lokakuun lopulla - ehdimme sen avajaisiin lomamatkallamme! Paikan löytäminen ei ollut ihan helppoa, näytimme kai niin eksyneiltä kadulla, että eräs nainen kysyi, tarvitsemmeko apua! Kun Rue des Irlandais vihdoin löytyi, olimme huojentuneita - Pariisi on tuskaa keski-ikäisille jaloille. Linkki

Irlannin kulttuurikeskus on ollut Pariisin latinalaisessa korttelissa vuosisatoja - siitä kadun nimikin. Irlannin katoliset munkit perustivat sinne yliopiston jo 1500-luvulla. Nykyään kulttuurikeskus tarjoaa irlantilaista kuvataidetta, elokuvia, teatteria ja konsertteja sekä residenssejä taiteilijoille. 

Avajaisissa kuuli sekä ranskaa että tutunkuuloista englantia, paikka oli tupaten täynnä. Teskey'n valtavat maalaukset kiersivät seiniä. Kuten avajaisissa yleensä, suurin osa yleisöstä oli tullut tapaamaan toisiaan, he puhua kikattelivat viinilasi kädessä ja käänsivät selkänsä upeille maalauksille. Me emme onneksi tunteneet ketään, joten sain rauhassa sukeltaa Teskey'n väreihin.

Nykyään on muotia "selittää" taideteos vähintään A4-kokoisella arkilla, jossa käytetään erikoissanastoa - kuulemma nimeltään International Art English. (Gemma Tipton kirjoitti siitä piikikkään artikkelin toissa lauantain Irish Timesissä, kiljuin ilosta lukiessani sitä, linkki tästä.) Hyvin usein tällä peitetään se, ettei itse taideteos viestitä mitään. Donald Teskey'n maalaukset kertovat itse kaiken. Mielenkiintoista oli kuitenkin selailla leikekirjaa, jossa kerrottiin taiteilijasta itsestään. Kerrankin taiteilija, jolla on ollut aivan tavallinen, onnellinen elämä - ja silti maalaukset tyrskyävät tunteita. Kenties se, että hän usein maalaa plein-air eli paikan päällä, maalausteline kiviin köytettynä Irlannin tuulessa, selittää maalausten tuoreuden.  Itse taidemaalari vaikutti leppoisalta ja tuikkasi nimmarin taidekirjaansa vähän nolona. Vaatimattomuus on eittämätön lahjakkuuden merkki!

Valitettavasti meillä ei ollut varaa muuhun kuin yllämainittuun taidejäljennöskirjaan sekä leikkiin, jota olemme aina harrastaneet: mitkä kolme teosta ehdottomasti varastaisit täältä? Kiersimme näyttelyn vielä uudestaan, erikseen, ja paljastimme sitten valintamme. Kuten melkein aina, olimmme päätyneet hiippailemaan näyttelystä samat kolme maalausta kainalossa. Tällä kertaa kummankin piti palata uudestaan rikospaikalle ja haalia vielä yksi "boonusvalinta", minulle upea hiilipiirros, kumppanilleni vielä yksi suometsä. Ehkä emme kestäisi sellaista onnea kuitenkaan pakahtumatta, joten päätimme siirtää iskua seuraavaan elämään. Ei aina tarvitse omistaa, näkeminenkin riittää.